Viimeistä viikkoa viedään!

Tämä viikko on hurahtanut aivan liian nopeasti. Kotiinlähtö häämöttää vääjäämättä, ja vaikka olen iloinen kotiväen, ystävien, omien lemmikkien ja tuttujen maisemien näkemisestä, jään kyllä kaipaamaan tänne Islantiin. Kesäluontoa haluaisin joku vuosi tulla katselemaan, ehkä kaveriporukalla tai jotenkin muuten, ja tietty käydä moikkaamassa tuttuja täällä Skagafjörðurissä.

Maanantaina Glaður-ruuna lähti takaisin omistajalleen, ja kaksi muuta hevosta, tamma ja ruuna, tulivat sen tilalle. Talli on nyt aivan täynnä, ja jouduimmekin säätämään hieman karsinoiden kanssa, jotta kaikki saatiin mahtumaan. Myös siivoaminen oli tuskaa, sillä nyt ulkoiluryhmiä on yhteensä kuusi, ja ulkoilualueita vain kolme - ryhmiä pyöriteltiin ulos ja sisälle sitä mukaa, kun ehdin häthätää siivota.

"Täällä haisee tamma."

Skjóni-rakkaani muutti ykköskarsinasta pieneen "kusipääkarsinaan", kuten Gloria sitä kutsui - siinä on korkeat seinät, joiden vuoksi hevonen ei juuri näe muita hevosia. Nuorelle orhille se ehkä tekee toisaalta hyvää, koska sen ei tarvitse koko ajan vahtia "laumaansa."

Skjónin uusi karsina, jossa aiemmin olivat olleet uuhi pässikaritsoineen, piti tyhjätä, joten ei kun talikko heilumaan. Eldur muutti Skjónin isoon karsinaan, ja pikkuponi näytti vähän hämmentyneeltä kaikesta siitä tilasta, jonka se nyt sai. Uusi kaksikko sai oman karsinansa Hryðjan ja Hrefnan karsinan vierestä, ja lyhyen välienselvittelyn jälkeen ne näyttivät tulevan toimeen naapureidensa kanssa.

Kävin myös auttamassa lannoitesäkkien purkuoperaatiossa. Traktori pompotti peräti 25 kilometriä tunnissa kuoppaisella tiellä pitkän pätkää, ennen kuin saavuimme purkupaikalle, juuri ennen kuin kuorma saapui. Minun tehtäväni oli sätkiä itseni auton lavalle ja lannoitesäkkien päälle ja nostella niiden sankoja ylös, jotta ne pystyttiin nostamaan traktorin piikeillä. Samalla sain varoa tulemasta seivästetyksi tai tippumasta säkkien päältä, sillä välillä, traktoria operoinut naapuri korjasi säkkien asentoa piikeissä, se tapahtui pamauttamalla lasti takaisin lavalle, mikä heilautti koko lavaa.

Koskenrantaa

Illalla odotti jännittävä lääkintätilaisuus, kun uuden lampolan nuoret lampaat piti lääkitä lambablóðsóttia eli klostridienterotoksemia tyyppi D:tä vastaan. Kahden viikon kuluttua lääkitään kaikki lampaat, myös vanhemmat, ja tämä on kuulemma yleinen käytäntö.

Reilut kuusikymmentä miniuuhta oli jännää lääkitä. Gloria heilutteli lääkintäpistoolia, minä merkkasin lääkityt lampaat, ja Sigga huolehti porteista. Kolmen naisen voimin lääkintään ei edes mennyt kovin kauan, ja aikaa jäi myös ratsastukselle. Eldur kulki hienosti, vaikka vähän ärsyttikin, kun ratsastaja väänteli itseään etsiessään oikeaa istuntaa.

Lääkintää odottelemassa. 

Eilen tiistaiaamuna koskesta nousi hurja sumu.

Eilen en sitten ehtinytkään ratsastamaan. Oli luvassa lampolan tyhjennystä, joten siirsimme kaikki lampaat ulos ja aloimme purkaa väliaitasysteemejä. Naapuri tuli pienellä ei-Avantilla (merkki oli minulle ihan outo - joku kolmikirjaiminen) pökkimään kolme-neljäkymmensenttistä kakkakerrosta ulos. Kakkakerroksen alta ilmestyi esiin maapohja, jota kone ruopaisi muutaman kerran mukaansa vähän reilummin.



Päivähommiin meni jostain syystä melko kauan aikaa. Tämän jälkeen seurasin Skjónin koulutusta, kun Gloria juoksutti oria pyöröaitauksessa ja lopulta myös ratsasti. Paluumatkalla talliin Skjóni jutteli kovasti, en tiedä höpöttelikö se minulle vai näkymättömille tammoille.



Juoksutin Perlan pyörössä (Perla oli oikein hienona!! Kulki turpa maata viistäen myös sivuohjilla, mitä se on yleensä vältellyt, ja on vertynyt kovasti kyljistään.) ja tarkoitus oli jälleen ottaa Eldur ratsuksi, vaikka tuuli oli melko kova, mutta hakiessani Elduriä sisälle bongasin tarhan pohjalla lasinsirpaleita. Ei kun niitä noukkimaan. Työtä ei helpottanut se, että kaikki ponit tulivat tietenkin katsomaan ja nuuskuttamaan, eikä se että sirpaleet olivat isolla alueella ja osittain tuulen tuoman hiekan alla. Tunnin verran niitä keräilin ja stressasin hevosten kavioista, mutta niistä ei kuulemma tarvitse välittää. Sitten kello olikin niin paljon, että oli jaettava iltaheinät. Oli äärimmäisen outoa jakaa heiniä lampaille, kun korvat eivät ratkenneet huutamisesta. Otimme ainoastaan vanhimmat uuhet sisälle, muut saavat olla ulkona syksyyn asti.

Sirpalesaldo

Väsynyttä väkeä! Kaikki hevoset makaamassa kahta valvojaa lukuunottamatta.

Iltatallin jälkeen kävimme vielä heittämässä Glorian kanssa siitostammoille heinäpaalin alas laaksoon. Tuuli oli niin kova, että veimme paalin alhaalle lähelle "lohikäärmeen päätä." Tie sinne oli kapea, kivinen ja vielä kerran kapea. Traktori olisi helposti luisunut siltä alas, ja välillä vähän kävi sydän tykyttämään, kun Gloria väisti jotain kiveä ja traktorin rengas kävi aivan tien laidalla.

Gloria uhmaamassa kosken virtaa paalimuovin haussa. Muovi oli niin syvällä, ettei siihen päässyt käsiksi. (En tykkää.) 

Tänäaamuna näytti tältä. 

Tänään kävimme heti aamusta kymmenen aikaan ratsastamassa. Eldur oli supermenevällä päällä, mutta pysyi hallussa, vaikka jännitinkin vähän. Paluumatkalla se myös laukkasi, mikä löi minut yllättäen lukkoon, mutta pysähtyi kiltisti jollei nyt vähän viivytellen. Minun oli pakko laskeutua satulasta. Olin niin vihainen itselleni, että tirautin muutaman kyyneleen lompsiessani Eldur perässäni tallia kohti. Laukkapelkoa täytyy näköjään työstää kotona Suomessa, enpä aiemmin tajunnut, että sain myös sellaisen.

Vauvat nauttivat lämmöstä.

Ja Eldur nauttii hiekasta!

Pääsin myös lammasvahdiksi, jotteivät nälkäiset mammat hyppäisi huteran aidan yli traktorin tielle, kun Sigga jakoi rehua ympäri niiden laidunta. Tämän jälkeen ehdin siivota muutaman karsinan, ennen kuin tulimme sisälle syömään. Nyt käymme Glorian kanssa läpi arviointikriteerejä ynnä muuta. Illalla olisi luvassa lypsytilavierailua, jolta saatan palata vasta huomenen puolella, siitä lisää sitten myöhemmin :)

Jalot puolikerityt uuhet odottamassa ruokaa :     D

Lähiretkeilyä

Tämä postaus on ajastettu, koska kuvanlataus ei tahtonut onnistua sunnuntaina.

Eilisyönä oli kaunis revontulinäytelmä, jota sain katsella muutaman tunnin verran, kun pilvet ja päättivät olla yhteistyökykyisiä ja siirtyä ainakin suurimmaksi osaksi pois tieltä. Yöunet jäivät aika vähille, koska tulet valvottivat minua yli puoleenyöhön.



Revontulissa näkyi paljaalla silmällä vain vihreää ja ihan pikkiriikkinen määrä sinistä, vielä vähemmän kuin kuvissa. Blogger ei taaskaan näytä tykkäävän revontulikuvista, joten laatu on mitä on..

Tänään tarkoituksenani oli lähteä jälleen vuorille, mutta sattuneista syistä päiväretkeilyni jämähtikin Vestari Jökulsán rannoille. Sää oli ihanan lämmin, tuuli ei ollut turhan kova ja aurinko paistoi melkein koko retkeni ajan. En voi kehua olleeni kovin reipas, koska kilometrejä kertyi vain muutama, mutta hauskaa ja rentoa minulla oli, ja sain paljon inspiraatiota seuraaviin kirjoitusprojekteihin!

Aluksi lähdimme Hvellhettan kanssa siitostammojen vanhan laitumen kohdalla virtaavan koskiosuuden luokse, mistä löysimme joen mukanaan tuoman lampaanruhon. Hvellhetta olisi kovasti halunnut ottaa siitä matkamuiston mukaansa, eikä tahtonut uskoa käskyjäni, joten kävin jättämässä sen tilan mäen juurelle hieman turhautuneena. Aluksi ajattelin käyväni tutkimassa koskenrantaa uudelleen, koska lähdimme aika sutjakkaasti siinä vaiheessa, kun Hvella alkoi tosissaan repiä lammasparan jalkaa, mutta päätin sitten jatkaa siitostammojen laitumen läpi kohti Byrgisskardin mailla sijaitsevia kuumia lähteitä.




(Nämä kuvat naurattavat väkisinkin. Tuosta palominosta tammasta ei ole yhtäkään hyvää kuvaa! Käsittämätön ilmeilijä! Ja toinenkin photobombbaa, kakkapylly!)

Muutaman tamman mukana laskeuduin alas matalammalle särkälle, joka johti nukkuvan lohikäärmeen näköisen kallion luokse. "Lohikäärmeen" leuan alla oli pieni lippaluola, johon oli kerääntynyt valtavasti mustaa, hienoa hiekkaa. Luulen, että joki on aiemmin kulkenut siitä, ennen kuin on tehnyt nykyisen uomansa. Minä en voinut vastustaa pehmeän hiekan kutsua, vaikka asteita oli reippaasti alle kymmenen, siispä kumpparit pois ja tassuttelemaan!












Tämä hiekkasärkkä oli vekkuli. Taannuin hetkeksi viisivuotiaaksi ja jäin läpsyttelemään paikalleni hiekalle, jolloin sain tehtyä pienen juoksuhiekkaefektin. Vanhan joenpohjan syövereistä pumppautui kosteutta, joka muodosti minulle oman pienen mutajalkakylpylän. Räpylät nauttivat, vaikka kylmää oli!




(Kuvitelkaa kuvien seuraksi ääniefekti "slörps")

Mutakylpyhetken jälkeen jämähdin tutkimaan pikkusaaren kivikokoelmaa. Löysin paljon mielenkiintoisia kiviä, mutta otin mukaani vain muutaman, koska pelkään jo matkalaukkuni ylittävän lentokoneen painorajoitukset. Monessa kivessä oli kiteytyneenä kvartsia, ja hämmästyksekseni löysin muutaman, joissa oli rikkiä ja punamultanakin tunnettua hienojakoista hematiittia.



Bongailin myös ihania kasveja ympäristöstä. Kivien seasta löytyi peukalonkynnen kokoinen mehiruusuke, ja noustessani lohikäärmeen päälle löysin myös poimulehden alkuja. Muut islantilaiset kasvit ovat jääneet mysteereiksi, niistä toivottavasti tulen oppimaan joskus lisää!

Vähän matkan päästä lohikäärmeen päälaelta löytyi pieni paratiisi. Leiriydyin lammashaan taakse kuivalle nurmikolle, mistä näin kosken, kosken toisella puolella noruvan puronpoikasen ja alhaalla koskenrannoilla höyryävät kuumat lähteet. Kirjoitin pitkään ja hartaasti tuntemuksistani Islannista ja aloituksen uuteen novelliin, joka sijoittunee näihin maisemiin muutama sata vuotta sitten, kun Héraðsvötn-joki esti laakson länsipuolella asuvia pääsemästä ainoalle sallitulle markkinapaikalle Hofsósiin. Tarinaan tulee kuulumaan hevosia, rakkautta ja ripaus luonnontaikaa, jota sain aistia koko iltapäivän Vestari Jökulsán rannoilla.



Pidin kirjoitustauon laskeutumalla alas tutkimaan kuumia lähteitä. Nämä lähteet eivät ole mitään idyllisiä polskimislähteitä, vaan joissakin kohtaa vesi todella kiehui! Lähteet pulputtivat pitkin rantaviivaa, ja ne saattoi löytää höyryä ja vehreitä leväkertymiä etsimällä. Höyryn, kuohuvan kosken ja ujosti solisevien lähteiden oma pieni maailma oli ihmeellinen, lähes satumainen. Oli kirkkaanvihreää levää, hypnoottista kahden eri veden olomuodon liikehdintää, uskomaton paljas kallionseinämä sekä kosken taukoamaton pauhu ja se ihmeellinen hiljaisuus, jonka kosken jyly sai aikaan hukuttaessaan kaiken muun alleen. Jonkinlaista white noise-terapiaa parhaimmillaan.

Pidemmälle seikkaillessani sain harmikseni todeta, että auringonvalo ei enää yltänyt jokikanjoniin asti, joten palasin takaisin kirjoituspaikalleni ja jatkoin puolisen tuntia kirjoittamista. Sinä aikana aurinko laski niin, ettei enää lämmittänyt, joten nousin ylös ja lähdin löntystämään takaisin tilaa kohti. Auringonvaloa olisi riittänyt vielä reippaaseen vuoristokävelyynkin, mutta repussani oli vuotava pussillinen mustaa hiekkaa (hihhih...!) ja Gloriakin tuli tammojen laitumen kohdalla autolla vastaan varmana siitä, että olin tippunut koskeen, joten päätin palata tilalle. Luontohetkistä jäi hyvä fiilis, toivottavasti pääsen joskus näkemään enemmänkin Islannin luontoa!

Kirjoitustukikohdassa auringonlaskun aikaan ♥

Hevostelua ja lammasvauvoja

Sunnuntai-iltana lampolaan oli ilmestynyt kaksi pientä pääsiäisyllätystä.







Pienten pässipoikien isä on mysteeri, eikä niiden syntymää osattu odottaa lainkaan. Olikin hyvä, että ne huomattiin muiden lampaiden seasta, koska muuten ne olisivat helposti tallautuneet kuoliaiksi. Vauvattimet ovat päässeet ulos iltapäivisin, jos on ollut tarpeeksi lämmintä, ja ne selvästi nauttivat keväisestä auringonpaisteesta!

Muutkin ovat nauttineet kevään lämmöstä!

Tämä viikko on hurahtanut aivan mahdottoman nopeasti. Kauhunsekaisella odotuksella odotan sitä hetkeä, kun joudun lähtemään - vaikka muutaman kerran on ollut henkisesti rankkaa, on tämä ollut upea kokemus, ja olen oppinut paljon niin hevosten käsittelystä kuin monesta muustakin asiasta. Olen tavannut mukavia ihmisiä ja ihania eläimiä, ja tietenkin rakkaan Skjónin, jota tulee eläimistä kaikkein eniten ikävä.



Maanantain menoista en enää muista. :D Oli lämmintä ja tein vain puolikkaan päivän, koska en ollut malttanut pitää sunnuntaita vapaana. Harjailin Skjónia ja tein perus tallitöitä, albiinon Mjöll-tamman omistaja kävi katsomassa perheineen, miten tamma on koulutuksessa edistynyt. Ei tainnut mitään sen kummempaa olla.

Tiistaina juoksutin Spaðadísin, Perlan ja Askurin. Spaðadísin kanssa edistyimme loppupeleissä sen verran, että tamma ei enää kaatunut ulkolapansa läpi, tai miten se nyt sanotaankaan suomeksi. Askurin edistyksestä olen erittäin ylpeä, ennen pää ylhäällä kaahottanut äijä on alkanut rentoutua ja venyttää itseään eteen ja alas. Perlakin on notkistunut paljon ja kulkee turpa maassa koko juoksutuksen ajan. Sain siitä paljon kehuja, sillä kun Gloria piti tunnin eilen jollekin saksalaiselle ystävälleen, tamma kuulemma pyrki kuulemma venyttämään itseään koko ajan! Perla on hienosti löytänyt tasapainonsa, ja vaikka se ei vieläkään vie takaosaansa tarpeeksi alleen, edistystä on tapahtunut.

Keskiviikkona juoksutin jälleen Perlan ja Askurin, ja iltapäivämme kävimme myös ratsastusretkellä. Jännitin aluksi, vaikka ratsunani kulkeva Eldur onkin maailman rauhallisin viisivuotias, mutta rentouduttuani myös Eldur rentoutui selvästi, ja sen kiireinen tipsutus muuttui maltilliseksi mateluksi. Eldur kuunteli apujani hienosti ja oli herkkä ja reaktiivinen, sitä ei todellakaan tarvinnut pyytää kahdesti. Sekin oli yksi syy sille, miksi maltoin rentoutua myös ravatessamme, minä todella luotin, että Eldur pysähtyy pyydettäessä. Taisin virnuilla ruunan selässä muutaman kerran kuin hullu, sen verran hyvältä ratsastus taas tuntui!

Ratsastusretken päätteeksi hoidimme tallin kuntoon aikaisin, sillä lähdimme jälleen Sauðárkrókuriin ratsastuskilpailuja katsomaan. Lähdimme hieman myöhässä, mutta automatka sujui jotenkin mystisellä tavalla paljon nopeammin kuin aiemmin, ja olimme hyvissä ajoin kisapaikalla. Maneesin parkkipaikalla oli vain muutamia autoja, mikä herätti ihmetystä.

Kävi ilmi, että gæðingafimi, eli islanninhevosten "kouluratsastus"kilpailu, ei ole kovin suosittua islantilaisten keskuudessa. Se koetaan tylsänä eikä erityisen mielenkiintoisena. Gæðingafimissä arvostellaan ratsukon harmonisuutta, liikkeiden suoritusta, sekä askellajien puhtautta ja tahtia.

Pisteitä jakoivat viisi tuomaria, jotka jakoivat eri arvostelukohteiden pisteyttämisen keskenään. Pisteitä annettiin noin kolme per arvostelukohde, joita olivat gangtegund eli askellajit, flæði eli flow, æfingar eli harjoitukset, sekä fjölhæfni eli vaihtelevuus. Aivan kaikista pisteytyksistä en ollut samaa mieltä, esimerkiksi jotkut tuomarit antoivat paljon pisteitä ratsukoille, joiden aito yhteistyö oli heikkoa, hevonen oli jännittynyt ja taisteli kuolainta vastaan, mutta jos askellajit olivat tarpeeksi näyttäviä, pisteitä herui kuitenkin. Sellaiset muutamat ratsukot, joiden yhteistyö sujui hienosti ja hevonen oli rento ja liikkui mielellään, eivät sen sijaan saaneet pisteitä, jos näyttävyys unohtui.

Voittajaksi selviytynyt Artemisia Bertus sekä upea ori Korgur frá Ingólfshvoli näyttivät sekä toimivaa yhteistyötä että näyttäviä askellajeja. Korgur on hyvin itsevarma, rento ja näyttävä ja se kulkee tasapainoisesti kaikissa askellajeissa. Ei ollut kovin suuri yllätys, että ori voitti - taas!



Toisella sijalla olivat Mette Manseth ja Háttur frá Þúfum. Heidän numeronsa ei ollut ehkä aivan yhtä näyttävä, mutta kaunis ja harmoninen ja kaiken kaikkiaan hyvin toteutettu. Hyvää mieltä nostatti Hátturin suloinen espanjalaiskäynti, joka ei ollut täydellinen mutta sitäkin mieleenpainuvampi ja erilainen suoritus.

Barokki-issikka! Ratsukko näytti myös täysin tasapainoista tölttipohkeenväistöä.

Erittäin paljon minua ilahdutti muutaman hevosen kohdalla alaturpahihnan puuttuminen. Itse en pidä sen käytöstä, koska se helposti estää hevosta osoittamasta mieltään liian kovaa kuolaintuntumaa/suun epämukavuutta kohtaan. Näillä muutamalla, kuten Korgurilla, ei ollut mitään ongelmia kuolaintuntuman kanssa, ja hevoset olivat rentoja.

Paluumatkalla oli jo täysin pimeää, ja taivas ilahdutti meitä lyhyellä ja vilkkaalla revontulinäytelmällä. Muutama päivä takaperin olin juuri ennen nukkumaanmenoa nähnyt aivan upean, käsittämättömän kirkkaan revontulinäytelmän. Koska näin sen vain omasta huoneestani ja olin liian väsynyt lähteäkseni ulos, en saanut siitä kuvia. Kisailtana kuitenkin sain kuvia, sillä pysähdyimme varta vasten tienreunaan, ja sain käyttää auton konepeltiä kamera-alustana.



Revontulihetkiä on kenties luvassa lisääkin, koska revontulimyrskyvaroitus on annettu tästä illasta eteenpäin parille päivälle. Jos pilviverho yhtään raottuu ja järkyttävä tuuli loppuu, saattaisi olla revontuliretken paikka!

Eilen ei tapahtunut oikeastaan mitään ihmeellistä. Tein perushommat, mutten oikeastaan muuta, koska Gloria piti tunnin ystävälleen ja minä tein koulujuttuja. Yritin ottaa edustavia kuvia Glorian ratsastamasta Hryðja-tammasta, mutta useasta kymmenestä kuvasta Glorialle kelpasi vain muutama, koska kamerani ei ole kovin nopea, ja töltistä on saatava juuri se tietty vaihe kuvaan.

Otin tietenkin myös kuvia Skjónista, jonka kanssa leikin hieman. Poika on alkanut hermoilla laitumen portista kulkemista ja sähkölangan napsuminen saa sen säikähtämään. Työstimme sitä pikaisesti tänään ja jatkamme huomenna, jospa äijä taas rauhoittuisi.

Pika-Skjóni

Uljas prinssi ♥

Tölttiä eteen-alas? Onnistuu sekin, vaikkei ihan tahdissa!

Pieni hevonen, iso sielu!

Tänään on tuullut hurjasti, minkä vuoksi hevoset saivat vapaapäivän. Lampaat eivät sen sijaan päässeet pinteestä, vaan luvassa oli kerintäpuuhaa, mikä kelpasi minulle erittäin hyvin! Olin saanut napattua sisälle vain melko huonovillaisia yksilöitä, joten en kovasti saanut hamstrattua villaa. Ehkä seuraavalla kerralla paremmin..

Huomisesta en tiedä yhtään, sunnuntaina tarkoitus olisi taas leipoa jotain. Ehkä vielä lähtisimme käymään lypsytilalla ennen lähtöäni Suomeen. Huh, on tajutonta ajatella, että olen kohta taas kotona. Ihanaa nähdä tutut ihmiset ja eläimet, mutta toki on surkeaa jättää nämä tutuiksi tulleet taakse. Ehkä se rahan ja onnen jumalatar voisi siunata sen verran rahaa, että meille mahtuisi pari ponia... ;)