Laskettelu(/maisemakuvaus)lauantai

Eilen perjantaina päivä sujui ilman kummempia kommervenkkeja. Työt sujuivat joutuisasti, innostuin hoitamaan Glorian kärsineitä orkideoja (ja kenties pelastin ne häämöttävältä kuolemalta) ja iltapäivällä pääsin jälleen ratsastamaan Eldurilla. Sain useita oivalluksia omasta istunnastani ja siitä, miten olen täysin sen jättänyt huomiotta putoamiseni jälkeen. Siihen on pakko alkaa kiinnittää enemmän huomiota. Illalla suoritetut tunnin venytykset aukaisivat paikkoja sen verran, että tänään olisi ollut hyvä ratsastaa, mutta meille ilmaantuikin muuta ohjelmaa!

Aamutallin jälkeen Gloria kutsui minut nimittäin mukaan lasketteluretkelle Tindastóll-nimiseen pikkuiseen laskettelukeskukseen lähelle Sauðárkrókuria. Minä en luvannut lasketella, mutta kameran nappasin mukaani ajatuksenani käydä kävelemässä sillä välin, kun Gloria laskettelisi ystävänsä perheen kanssa.

Tindastóllissa on kilometrin pituinen hiihtohissi, joka nousee 200 metriä siitä 450 metristä, josta hissiin hypätään mukaan. Lisäksi lähellä on mahtavat lumilautailumahdollisuudet luonnon muovaamissa half-pipeissa, hienoiksi tehdyt viiden kilometrin ladut pitkin vuorenrinnettä (niitä minäkin olisin voinut kokeilla!) sekä crazy roller. Tindastóll sijaitsee vain 15 kilometrin päässä Sauðárkrókurista, minkä vuoksi se olikin tänään melkoisen ruuhkainen hyvän sään vuoksi! 

Minä käytin hyvää säätä hyväkseni ja tarvoin reilut neljä kilometriä kipakassa vuoristotuulessa pitkin autotien reunaa ja sain varmasti jokaiselta ohiajavalta autoilijalta silmienpyöräyttelyt ja turistimutinat räpsiessäni kuvia noin viiden metrin välein. Maisemat olivat upeat, ja aina tuulen tauotessa oli ihanaa tuntea auringon ujo lämpö kylmillä poskilla. Erään minun korkuiseni lumikinoksen vieressä oli tuulensuojaama paikka, jossa oli oikeasti todella lämmin seistä – lumi suorastaan hohkasi lämpöä. Siinä kyhjöttäessä tuli hetkeksi aika iglufiilis.

Myös hiljaisuus oli hämmästyttävä. Tuuli suhisutti jäähileitä pitkin jäätyneitä hangenkansia ja rapisutti takkiani. Toisinaan ohi ajoi auto, mutta muuten oli lähes täysin äänetöntä. Seisoin pitkän aikaa kävelyni käännöskohdassa, mutkaisen tien reunassa, katsellen edessäni avautuvaa satumaisemaa. Oli uskomatonta nähdä omin silmin kaukana siintävät vuoret, jotka olivat elokuvamaisen jylhiä ja kuin jonkun maisemoitsijan tarkasti paikoilleen asettelemia.

Takaisinpäin ei ollut yhtä mukavaa kävellä kuin menomatkalla alaspäin tyyntä laaksonpohjaa kohti. Ylämäki oli raskas toisella puolella tietä, missä lunta oli reilummin lumikinosten suojatessa niitä tuulelta. Tuuli yltyi kunnon viimaksi, joka sukelsi suoraan ohuen piponi läpi korvanipukoitani palelluttamaan. Jykevä vuorenpötkylä ei ollut yhtä mukavaa silmänruokaa kuin siro, tuulen juovittama laakso. Silti kävelystä jäi hyvä fiilis, pieni luontokokemus aina silloin tällöin tekee poikaa tällaiselle luontohörhölle!

Istuimme hetken aikaa kahviossa, ennen kuin muut menivät vielä hetkeksi laskettelemaan. Otin muutamia kuvia ja juttelin hieman hiihtohissin valvojan kanssa, minkä jälkeen menin nököttämään autoon voimistuvalta tuulelta suojaan ja mutustamaan Sauðárkrókurin somasta leipomosta ostettua kanelihyrrää. Puolisen tunnin päästä myös muut lopettelivat, jolloin lähdimme takaisin Byrgisskarðia kohti.

 

Navettakäynti on sovittuna ensi torstaille. Ihanaa päästä näkemään lemmuja! ♥