Sauðárkrókur ja hevoskuvia

Eilen tuli ajankohtaiseksi Islannin pohjoisrannikon toisiksi suurin kaupunki Sauðárkrókur, josta haluan kertoa hieman enemmän sen mielenkiintoisen menneisyyden vuoksi. Sauðárkrókur on pienehkö kaupunki, jonka nimi tarkoittaa kirjaimellisesti lammas-joki-koukkua ja jota islantilaiset kutsuvat usein arkikielessä Krókurinniksi. Sen väkiluku on noin 2 600, mikä ei tunnu paljolta, mutta se on kasvanut tähän kokoon vain noin sadassa vuodessa ja on Islannin 15. suurin kaupunki. Suurimmat rahanlähteet ovat kalateollisuus, meijeritoiminta sekä teknologiapalvelut, joista etenkin meijeritoimintaa on väkisinkin paljon, sillä pelkästään Skagafjörðurin alueella on ainakin 200 maatilaa.

Sauðárkrókuriin ensimmäiset ihmiset saapuivat Islannin ensiasutuksen aikoihin. Tiedetään, että ensimmäinen kaupungin maiden omistaja oli Hebridien saarilta kotoisin oleva viikinki Sæmundr Suðureyski, joka menetti osan alueistaan pian toiselle viikingille, Skefillille. Nämä uudisraivaajat eivät perustaneet taloja Sauðárkrókurin alueelle, vaan kaupungin ensimmäinen virallinen asutus oli vuonna 1871, jolloin seppä Árni Árnason perheineen pystytti talon niemelle tarjotakseen sepänpalveluita sekä majatalon kasvavalle maanviljelijöiden väestölle Skagafjörðurissä. Toinen kaupungin virallinen talo oli vuotta myöhemmin rakennettu Erlendur Hallsonin asuinrakennus, jonka olohuoneesta hän kävi kauppaa alueen ihmisten kanssa. 1900-luvun alussa Sauðárkrókurissa oli mm. 400 asukasta, kirkko, sairaala sekä koulu.

Kaupankäynti Skagafjörðurissa on ollut haastavaa. Etenkin länsirannikko on hyvin karikkoista ja satamia ei ollut kuin kolmessa paikassa itärannikolla, Hofsósissa, Grafarósissa sekä Kolkuósissa. Tanskalaishallinnon aikana (1602-1787) ainoastaan Hofsósissa sai käydä kauppaa, mikä oli erityisen vaikeaa Skagafjörðurin länsiasukkaille Héraðsvötn-kosken vuoksi. Monet asukkaat hukkuivat koskeen yrittäessään päästä kaupankäyntialueelle, ja länsipuolen asukasluvun kasvaessa moni kokeili onneaan tekemällä kauppaa laittomasti Sauðárkrókurin rannikolla. Sauðárkrókurin kaupankäynti sallittiin vuonna 1856.

Lähde: Wikipedia

Noin viidentoista kilometrin päässä Sauðárkrókurista sijaitseva kuuma lähde mainitaan Grettir Väkevän saagassa, jonka tapahtumat sijoittuvat vuoden 1000 tienoille. Tähän lähteeseen pääsen toivottavasti tutustumaan ennen paluutani Suomeen.

Eilinen Sauðárkrókurin reissu tehtiin heti aamutuimaan. Oikeastaan kävimme siellä jo toissailtana, kun Gloria välttämättä halusi viedä minut lääkäriin jalkani vuoksi, mutta eilen jouduimme käymään siellä uudestaan, koska röntgen-hoitaja ei ollut enää toissailtana paikalla.

Islantilaislääkäri oli hyvin mukava, Stephen Frylta näyttävä mies, joka jutteli paljon ja koski vain hiukan liian tuttavallisesti. Toissailtana sairaalaan mennessämme hän tervehti minua islanniksi, ja sönköttäessäni, etten osannut islantia, hän nauroi ja kertoi, ettei hänkään osannut suomea. Tutkittuaan röntgen-kuvani ja todettuaan luiden olevan okei (mutta lihaksen revenneen pahasti), hän kertoi lääkemääräyksistä ja alkoi sen jälkeen jutella Suomesta. Hän oli kuulemma käynyt Tampereella kolmesti ja piti sitä hyvin kauniina kaupunkina. En osannut sanoa siihen muuta kuin että olin asunut siellä koko ikäni, mutten ollut kiinnittänyt asiaan sen kummempaa huomiota, mikä herätti miehessä hilpeyttä.

Toisin kuin lääkäri, röntgen-hoitaja ei puhunut sujuvaa englantia, vaan miimikoi osan haluamistaan asioista ja osasi noin kolme sanaa, arm, leg ja finished.

Koko hoito maksoi 4100 kruunua, noin 28 euroa, jonka Glorian mies Þorsteinn maksoi eikä suostunut ottamaan rahojani vastaan. Siitä tuli vähän kiusaantunut olo, vaikka kyse ei ollut isosta summasta. Supermarketissa poiketessamme sentään maksoin omat ostokseni, prepaid-liittymän sekä Fanta-pullon, joista en, yllättävää kyllä, saanut kuittia. Þorsteinn osti kolme suklaadonitsia ja pillimehupaketillisen kókómjólkia, suklaamaitoa, joka maistuu aivan kylmälle kaakaolle. Minä sain yhden purkin, ja Þorsteinn söi ja joi kaiken muun 45-minuuttisen ajomatkan aikana.

Þorsteinn (lue: Thorsteinn) on paljon vitsaileva, hieman ilkikurinen mies, joka on aina pilke silmäkulmassa. Hän tietää paljon maataloudesta, vaikka työskenteleekin säännöllisesti Reykjavíkissa rakennustyömaalla, ja kertoi pitkiä tarinoita niin siitä, kuinka eksyi kerran vahingossa Suomeen ollessaan erittäin humalassa Latviassa, myös Islannin korruptiosta ja maatalouden kipupisteistä.

Islannin tukipolitiikka on ilmeisesti vielä huonompi versio Suomen tukioikeuksista. Siinä missä Suomessa sinulla on x määrä peltoa, jolle voit ostaa tukioikeuksia vain sille x määrälle, Islannissa saat tukea tasan tukioikeuksiesi verran. Ei haittaa, vaikka sinulla on tukioikeuksia 1000 lampaan edestä ja sinulla onkin vain 600, saat rahat silti. Tukioikeuksien hinta on päätähuimaava, kun maanviljelijät keinottelevat niillä enemmän rahaa vähemmälle työpanokselle. Tämä systeemi on Þorsteinnin mukaan muuttumassa toivottavasti pian, mistä keinottelevat maanviljelijät eivät ole iloisia.

Skagafjörðuria islantilaisen maatalouskaupan, Vélavalin, pihalta.

Eilen iltapäivällä otin lääkärin määräyksestä rauhallisesti. Puhuin ystävien ja vanhempien kanssa puhelimessa sekä kävin harjaamassa muutaman hevosen sekä tallikoira Hvellhettan sekä autoin tallissa sen verran kuin nilkutukseltani kykenin, toisin sanoen kannoin vettä ja lakaisin käytävät. Iltatöiden jälkeen söimme Þorsteinnin äidin laittaman ilta-aterian, johon kuului lampaan selkäpaloja, luuydintä, ranskalaisia ja uunivihanneksia. Lammas maistui hyvin samantapaiselle kuin kauan sitten maistamani hirvenliha, ja vaikka pelkäsin mahanväänteitä pitkän kasvisruokavalion noudatuksen vuoksi, ei niitä tullut. Katselimme islanninhevosten mestaruuskilpailuja Glorian läppäriltä illalla samalla, kun TV:stä tuli ohjelma islantilaisesta ruoantuotannosta. 

Tänä aamuna nilkutin muiden mukana tallille tekemään samoja askareita kuin illalla. Aamupala oli erityisen mielenkiintoinen, koska Þorsteinn maanitteli minut maistamaan islantilaista kuivattua turskaa, joka haisi aivan kaamealle, ja jota Þorsteinn itse söi hyvällä halulla voideltuaan sen voilla. Maistoin pienen palan ja sain todeta sen maistuvan aivan merilevälle. Aamupalan ja -tauon jälkeen palasin tallille yksinäni, kun Gloria lähti käymään Krókurinnin lähellä ratsuttamassa hevosia ja Þorsteinn meni hänen mukaansa. Harjasin musiikkia kuunnellen kauniin tamman, jonka takaosa oli likaantunut pahasti, ja totutin kahta säikkyä hevosta läsnäolooni ja liikkeisiini. Toivon pääseväni maastakäsittelemään niitä enemmän lähiaikoina, kunhan jalkani paranee, sillä eläinten kouluttaminen on lempipuuhaani, ja varsinkin säikky, kirjava ori vaikutti pitävän rauhallisuudestani ja rauhoittui vain viidessätoista minuutissa pörisevästä steppailijasta rapsuteltavaksi.

Tamma vaikutti pitävän minusta, sillä se tuijotti minua vaativasti, kun totutin viereisessä karsinassa olevaa tammaa itseeni.

Hevosten kanssa puuhailtuani lähdin käymään kävelyllä Hvellhettan kulkiessa edelläni. Se pysähteli vähän väliä odottamaan, että nilkutin sen luokse, ja hevosenkikkareita löydettyään kiikutti niitä eteeni. Se rakastaa noutoleikkejä, ja leikimme pitkän aikaa puunkalikalla ja muoviletkun kappaleella, joita se haki vinttikoiran vauhdilla. Sitten nuoret hevoset tulivat ihmettelemään puuhailujamme yhtenä isona laumana. Otin niistä paljon kuvia, höpötin jonninjoutavista asioista ja lähdin Hvellan kanssa katsomaan talon takana olevia nuorikkoja.

Olen äärimmäisen ihastunut ruunivoikkoon Demantur-ruunaan, joka näyttää vähän vanhalta äijältä ja on mielettömän lempeä. Jos voittaisin lotossa, se pääsisi heti tutustumaan Suomen pelottaviin metsiin.

Satuhevonen <3

Ja vanha mies... :D

En kestänyt rapsutella hevosia kovin kauaa, koska sormeni alkoivat olla jäässä ja t-paita tuulitakkini alla ei enää riittänyt kiristyvässä pakkasessa. Pian sisälle perääntymiseni jälkeen alkoi sataa lunta, ja sitä tulee edelleen. Ulkona olevat lampaat ja hevoset ovat saaneet lumikuorrutteet selkiensä päälle, mutta se ei näytä niitä haittaavan, vaan ne syövät vasta tuotuja paaleja tyytyväisinä tuiskusta välittämättä.

Huomenna taas uusi päivä, toivottavasti jalkakin olisi paremmassa kunnossa.