Lisää myrskytuulta

Revontulimyrskyn sijaan saimme niskaamme kunnon myräkän sekä eiliselle että tälle päivälle. Toisin kuin eilen, jolloin tuulen nopeutena oli koko päivän noin 30m/s ja puuskittain reilusti enemmän, tänään tuuli ei ole estänyt hevosten treenausta kuin aamupäivällä. Illalla sain juoksuttaa Perlan, joka on notkistunut paljon juoksutushetkiemme aikana, ja kävimme viemässä siitostammoille vesiastiat, sillä joki on taas jäätymässä.

Tämä parin päivän myrsky ei ole ollut kovin paha, ainakaan viime myrskyyn verrattuna. Eilen aamulla tuuli kuljetti vielä jäähiluja ympäriinsä ja paiskoi niitä ystävällisesti vasten kasvoja, mutta kun koko laakson lumivarannot ehtyivät, on tuuli ollut lähinnä hauskaa myötätuuleen kulkiessa. Eilen tullessani aamutallista puuskat olivat niin kovia, etten oikeasti päässyt niissä eteenpäin lainkaan, mikä oli melko hurjaa! Myötätuuleen mentäessä sen sijaan tuntui, kuin olisi voinut lähteä lentoon.

Sisälle tuodut varsat ovat saaneet tallissa olevat hevoset äänekkäiksi. Kimakat vauvahuudot saavat aikaisiksi hirnuntaa sieltä ja lisää täältä, kun orit ovat eri puolilla tallia ja muut hevoset ulkona, ja kaikki haluavat vastata vauvoille. Skjóni varsinkin on aina äänessä kakaroiden kanssa, etenkin jos se on ulkona.

Koska eilen ja tänään on ollut vain hyvin vähän mahdollisuuksia liikuttaa hevosia, olen ollut paljon sisätiloissa katsomassa sarjoja, lukemassa, kirjoittamassa ja tekemässä koulutöitä. Huomisesta lähtien kelien pitäisi parantua niin, että ulkona pystyy olemaan enemmän.  Hevosia on edelleen silti vaikea liikuttaa, koska monesta kohtaa maa on peilijäässä.

Huomenna suuntaamme Sauðárkrókuriin isoihin askellajiratsastuskisoihin. Lupaan kirjoittaa siitä enemmän huomisiltana tai sitä seuraavana aamuna!

Perinneruokaa ja varsojen vieroitusta

Hyvää ystävänpäivää kaikille blogin lukijoille!

Eilen ja toissapäivänä sain aavistuksen lisää vastuuta, kun isäntäväki lähti toissa-aamuna muualle ja tuli vasta eilen päivällä takaisin. Kaikki sujui hyvin, mitä nyt eräät yli-innokkaat ipanat hajottivat karsinansa oven. Juoksutin muutamia hevosia kumpanakin päivänä ja harjasin Skjónia melkein tunnin saadakseni sen vaihtuvan talvikarvan lähtemään irti. Äijä on päättänyt, että helmikuu on hyvä aika karvan pudotukseen, kun kerran ollaankin nyt tallissa eikä kokoaikalaitumella!

Eilen illalla oli lähikylässä þorrablót, islantilainen keskitalven juhla, jonne alueen ihmiset kokoontuvat syömään, vaihtamaan kuulumisia ja pitämään hauskaa. Minä en sinne uskaltautunut, mutta sain täällä Byrgisskarðissakin kokea jotain äärimmäisen mielenkiintoisen þorrablótiin liittyvän ruokaelämyksen.

Minut kutsuttiin iltapalalle, joka koostui herkullisesta palvatusta lampaasta, perunamuusista ja, no, krhm, lampaan päästä. Svið eli lampaan pää on islantilainen perinneruoka, jonka juuret ovat ajassa, jolloin teurastetusta eläimestä oli pakko käyttää kaikki hyväksi. Ensin päästä poltetaan karvat pois ja pää jäädytetään ja sahataan pituussuunnassa kahtia, minkä jälkeen sitä keitetään, kunnes liha on kypsää, muttei irtoa vielä luista. Pää tarjoillaan joko vielä lämpimänä tai, kuten eilen sain kokea, kylmänä.

Eikä se ollut kovin pahaa. Oikeasti. Muutaman ensimmäisen kauniin esillepanon aiheuttaman yökkäyksen jälkeen kylmä liha slurpsahti helposti alas, eikä pyrkinyt edes ylös! Tottunut islantilaissyöjä veisteli lampaan kallon puhtaaksi yllättävän nopeasti, mutta minulla siihen meni rutkasti aikaa ihmetellessäni huulten sisäpinnalle jääviä ienrippeitä (jotka nekin olivat syötäviä!) ja oikeaa veistotekniikkaa. Silmää en pystynyt syömään, mutta illallisemännöitsijä tokaisi vain, että saapahan hän sen sitten aamupalaksi!

Tämän päivän olenkin saanut vapaaksi, vaikkei se toki tarkoita sitä, että olisin tallilta malttanut olla pois. Meillä oli nimittäin luvassa kolmen varsan vieroituskeikka, mikä ei osoittautunutkaan helpoksi jutuksi. Suunnitelmana oli, että hakisimme kolme tammaa varsoineen alhaalta laitumelta, taluttaisimme ne ylös tallille, siirtäisimme varsat sisälle ja veisimme tammat takaisin laitumille, mutta käytännössä tuli muutamia mutkia matkaan. Eräs tammoista karkasi ja sai varsat lähtemään mukaansa, toinen oli suunniltaan huolesta ja yritti loikkia odotusaitauksen aitojen ylitse, jyrätä minut ja tehdä muuta mukavaa, ja kolmannen varsa ei halunnut lähteä mukaan laitumelta lainkaan. Kun lopulta saimme tammat talliin, oriit innostuivat niiden läsnäolosta, ja viedessämme niitä pois yksi varsoista hätääntyi ja yritti hyppiä karsinasta ulos. Paria tuntia myöhemminkin, kun emä on jo laitumella, se etsii edelleen varsaansa. Kaksi muuta emää vaikuttivat lähinnä vain helpottuneilta, kun varsat eivät ole enää pyörimässä ympärillä.

Hetki sitten alkoi sataa niin rutkasti lunta, että ikkunasta ulos katsoessa ei näe paljon muuta kuin valkoista. Tälle illalle on luvattu peräti viiden kp:n revontulimyrskyä, ja sääennusteen mukaan sen pitäisi olla näkyvissä myöhään illalla, kun pilvipeite rakoilee. Kp-asteikko on nollasta yhdeksään kulkeva asteikko, jolla kuvataan revontuliaktiivisuutta. Suomessa ja Islannissa revontulia voi nähdä pohjoisessa noin 2-3 kp:n alueesta ylöspäin, mutta tällä kp-lukemalla revontulet näkyisivät helposti kotona Tampereellakin.

Tänään on luvassa enää koulujuttujen kirjoittelua ja rentoutumista. Käyn ehkä iltatallissa moikkaamassa varsoja ja Skjónia. (Voitin eilen Lotossa 10€, jos olisi yhtään enempää tullut, olisin voinut ostaa Skjónin tuliaisiksi...)

Rentoa sunnuntaita! Terveisin Skjóni

Fiiliksiä

Tänään sain hieman rennomman päivän ilman aamuvuoroa, mikä tuntuu hirvittävän oudolta. Olen ollut täällä nyt melkein kolme viikkoa, ja työnteko alkaa tulla jo selkärangasta siinä määrin, etten jaksaisi nysväillä sisätiloissa. Muutama kaveri on kysellyt fiiliksiä Islannista, joten tässä niitä nyt sitten tulee!

Pähkinänkuoressa: Islanti on ihana maa, ja tahdon ehdottomasti tulla käymään täällä uudelleen! Mielelläni tekisin sen kesäaikaan, jotta näkisin syvästi rakastamaani vihreyttä. Erityisesti luontoihmisenä ja valokuvauksen ystävänä olen ollut häkeltynyt maisemien muodoista ja pienistä yksityiskohdista, joita lumipenkat ja joenuomat sekä satunnaiset linnut tarjoavat. Luontoelämyksiä on tarjolla valasbongauksesta koskenlaskuun, historiallisten kohteiden ja museoiden kiertelyyn, hevosvaelluksiin, lampaidenpaimennukseen, revontuliretkiin ja vesiputouskierroksiin, vuorikiipeilyyn ja jopa lintubongaukseen, jota sain eilen harjoittaa Byrgisskarðin takapihalta.

Olin katselemassa Skjónin treenausta (ori on rauhoittunut niin hirvittävästi, ettei sitä samaksi hevoseksi tunnista!), kun pyöröaitauksen läpi sukelsi valkomusta haukka aivan korvani juuresta. Kuului vain siiveniskun aiheuttama suhahdus, ja valkoinen petolintu syöksähti kauempana pellolla ruokailleiden pikkulintujen kimppuun, nappasi yhden ja asettui korkeammalle ruokailemaan sillä välin, kun pikkutirpat lähtivät hämmentyneesti näkättäen toiseen suuntaan. Tunturihaukka on Islannin kansalliseläin, ja oli taianomaista nähdä se saalistamassa. Se oli ehdottomasti eilisen kohokohta Skjónin hienon työskentelyn ohella! Vahinkolintubongailu on parasta bongailua, vaikka harmittaakin, etten saanut kuvaa todistusaineistoksi.

Kuvaamista Islannissa tuleekin harrastettua aivan riittämiin. Gloriasta lienee huvittavaa, miten nappaan aina kameran mukaan lähtiessämme autolla liikenteeseen ja räpsin kuvia siitä sun tästä. Siispä neuvona - Islantiin lähtiessä kannattaa ottaa mukaan mahdollisimman hyvä kamera! Laitoin jo säästöt parempaa kameraa ja objektiivia varten pystyyn – tähän maahan ei kannata tulla ilman hyvää laajakuvaobjektiivia, kamerajalustaa ja kaukolaukaisijaa, siis jos haluaa oikeasti kunnollisia kuvia maisemista. Ei kannata harrastaa samaa liikkuvasta autosta likaisen ikkunalasin kuvaamista, johon minä joudun tyytymään suurimmaksi osaksi!

Ruokavalioon kannattaa varautua siinä mielessä, että täällä syödään lähinnä vain lampaanlihaa ja kalaa. Minä en tähän varautunut, eikä mahani juuri ole nauttinut 3 viikon lihansyöntikuurista. Kuuleman mukaan ravintoloista ynnä muualta on liki mahdoton löytää kasvisannoksia, koska islantilaiset ovat niin tottuneet lihansyöntiin, joten kasvisruokailu saattaa osoittautua hankalaksi ainakin Reykjavíkin ulkopuolella, missä ruokakauppoja on vähän, valikoima on suppea ja hinnat korkeat.

Toinen asia, jonka suosittelen tuomaan Islantiin mukanaan, on ainakin osittainen kielitaito. Jotkut islantilaiset tuntuvat hieman arastelevan englannin käyttöä, mutta jos takeltelee heille muutaman hassusti lausutun sanan islantia, saa välittömästi säteileviä hymyjä, rohkaisevia nyökytyksiä sekä ystävällistä apua, selkoislannilla tietenkin. Kuten varmasti kaikissa muissakin maissa, islantilaiset arvostavat sitä, että yrität oppia heidän kielensä, eivätkä he välitä, lausuitko sen hl-yhdistelmän nyt varmasti tarpeeksi islantilaisittain.

Pienikokoisena, epävarmana ja ujona suomalaispulliaisena minä pistän silmään islantilaisten pitkänhuiskeiden, tyylikkäiden hahmojen keskellä. Ujous ei ole kovin hyvä lisä tähän soppaan. Jos haluaa selvitä Islannista ilman alemmuuskompleksia, kannattaa keskittyä maisemien katseluun kanssaihmisten sijaan! Geneettinen lottovoitto on harvinaisen yleistä täälläpäin maailmaa.

Kaikin puolin Islannista on jäänyt oikein hyvä fiilis, vaikkei alku ehkä lähtenytkään sillä lupaavimmalla mahdollisella tavalla liikkeelle! Kaikesta on selvitty ja selvitään jatkossakin, þetta reddast – kaikki selviää!

Skjóni-poika! ♥
(Voinko tuoda tuliaisina Suomeen?)

Akureyriin ja takaisin

Toissapäivä ja eilinen sujuivat melko arkisesti ilman kummempia kommervenkkeja. Hoidin aamutallit jälleen itsenäisesti sekä sain maastakäsitellä Perlaa jo heti aamusta, mikä oli selvästi myös Perlan mieleen. Lisäksi, vähän vahingossa ja ilman lupaa, ystävystyin säikyn Skjóni-orin kanssa lyhyiden harjaustuokioiden aikana, mistä palkaksi olen saanut kuulla kirkkaat hirnahdustervehdykset aina talliin tullessani.

Tänään oli siinä mielessä poikkeuksellinen päivä, että lopettelimme tallihommat jo puoli viiden aikaan käytyämme tarkistamassa tammojen ja varsojen tilanteen alhaalla laaksossa, ja lähdimme ajamaan kohti Akureyriä, Islannin toisiksi suurinta kaupunkia. Siellä on vain reilut 18 000 asukasta, mutta laajuudessaan se kattaisi helposti puolet Tampereesta, islantilaiset kun eivät ole kompaktin kaupunkirakentamisen ystäviä.

Akureyriin oli noin puolentoista tunnin ajomatka, josta suurin osa meni lumimyräkkäisen vuoren ylitykseen. Kävimme kaupungissa vain ruokakaupassa, mutta sain silti edes jonkinlaisen kosketuksen kaupunkiin, jonka teiden vieressä notkui parimetriset kinokset ja jonka laajuus löi ällikällä. Akureyriläiset rakennukset ovat hyvin kauniita, ja niissä näkyy tanskalaisen arkkitehtuurin sormenjälki (kuten monissa muissakin islantilaistaloissa), vaikka modernimman näköisiä kerrostalojakin ollaan rakentamassa laitakaupunkiin. Hauskaa oli huomata, miten ostoskeskuksessa oli samoja liikkeitä kuin Suomessa - Subway, Jysk, Toys ’R’ Us ja jopa Lindex olivat saaneet isot kylttinsä keskuksen seinään.

Tilalle ennätimme takaisin vasta yhdeksän pintaan, joten lienee ymmärrettävää, että tämä pikapostaus jää lyhyehköksi ja laadultaan vähän... vajaaksi, terveisin viiden tunnin yöunilla puksuttanut :D Lisää turinoita toivottavasti laajemmin pian!

Auringonlaskua oli ihana katsella vaihtuvissa maisemissa! ♥

Turistisunnuntai

Tänään sunnuntain kunniaksi otimme rennommin kuin aiempina päivinä. Aamutallin saimme kahdestaan valmiiksi supervauhdilla, vain puolessa tunnissa, minkä jälkeen pidimme tauon kahteentoista asti. Kahdeltatoista menin päästämään lampaat ulos, mihin meni jonkin verran enemmän aikaa kuin tavallisesti, koska edellisestä postauksesta tuttu uuhi oli hypännyt jälleen ruokintapöydälle – ja väärälle puolelle, nuorempien lampaiden sekaan. Koska Gloria ei ollut tallissa, jouduin hoitamaan tilanteen itse, siis kalastamaan mokoman muiden lampaiden seasta ja raahaamaan sen ulos jalkojeni välissä. Kuten sanottu, kevyt mamma hän ei ole, ja sain kunnon reisi- ja käsitreenit häntä liikutellessani.

Tämän jälkeen päästimme hevoset ulos ja valmistelimme tallin valmiiksi, jotta illalla ei tarvitsisi kuin ottaa eläimet sisälle. Siivosin karsinat vauhdilla, vaikka tukkoisuus hidastaa aivotoimintaa huomattavasti, ja olimme hyvissä ajoin valmiina. Kolmen aikoihin Gloria halusi viedä minut pienelle turistikierrokselle, mikä oli oikein mukava kokemus!

Ensiksi vierailimme Glaumbær-nimisellä museoalueella, johon kuuluu vuonna 1928 uusittu kirkko sekä rivistö vanhoja turvekattoisia taloja. Alueella on ollut maataloja ja kirkko ainakin 1100-luvulta asti, vaikka rakennuksia onkin uusittu sen jälkeen. Lisäksi hieman kauempana pellolla on jäänteet viikinkiaikaisesta asumuksesta, skálista. 

Sen jälkeen ajelimme takaisinpäin poiketaksemme Reykjafoss-nimisellä putouksella. Se on islantilaiskaavassa pieni vesiputous, joka on kuitenkin Skagafjörðurin suurin putous isossa Svartá-joessa. Kävelimme sinne pienen pätkän ja näimme matkalla sorsia, naalinjälkiä ja paikan, jossa maailmankuulu Landsmót-kilpailu on pidetty useita vuosia. Tänä vuonna Landsmót päätettiin kuitenkin pitää historiallisen Hólarin hevosyliopiston mailla. Lähdemme käymään Hólarissa joku toinen viikonloppu.

Reykjafoss oli todella kaunis, jäisessä kuoressaan kohiseva putous, jota pääsi katselemaan joenpenkan toiselta puolelta vähäpätöisen naruaidan takaa. Sen pauhu oli niin kova, että jouduimme Glorian kanssa huutamaan toisillemme ollessamme aivan sen kohdalla. Jää muodosti kauniita, tuhkapilvimäisiä patsaita ja laavavirtausta muistuttavia muodostelmia putouksen toiselle laidalle, ja niitä olisi voinut katsella vaikka kuinka kauan. Emme kuitenkaan viipyneet kovin pitkään, koska toisin kuin minä, joka nökötin putouksen vieressä untuvatakki päällä ja rumat toppajalkineet jalassani, Glorialla oli yllään tyylikäs ratsastustakki ja tallikengät. En juuri ihmetellyt auton sisälämpötilaa, joka läheni 30 astetta, lähtiessämme takaisin Byrgisskarðia kohti.

Reykjafossissa on eräs toinenkin mielenkiintoinen ominaisuus, sen yläjuoksulla on nimittäin kuuma lähde. Gloria lupasi, että menemme pulahtamaan siellä, kunhan valmistaudumme reissuun etukäteen uimapukujen kanssa. (Alasti ei olisi voinut mennä, koska autotielle oli, no, melkoisen lyhyt matka. Maanomistajakaan ei kuulemma arvosta turistien spontaaneja kuutamouinteja.)

Tässä kuumasta lähteestä nouseva höyry näkyy haaleasti, jos katsoo vasempaan yläkulmaan.

Lisää turistinähtävyyksien bongailua on luvassa ensi viikonloppuna, jee! Silloin lähdemme käymään Sauðárkrókurissa kunnollisella kaupunkikierroksella, mitä lie sen jälkeen keksimme.

Ei hevosia, ei ongelmia

Eilinen päivä oli lähes yhtä pitkä kuin tänään, minkä vuoksi olen aivan poikki. Ongelmitta ei päästy. Eilinen venyi pitkäksi, sillä aamupäivällä ottaessamme osan hevosista jo sisälle, albiinotamma Mjöll päätti, että lyhin reitti talliin on suoraan 115-senttisen aidan yli. Ainoastaan sen takakaviot nappasivat kiinni ylhäällä kulkevaan sähkölankaan, ja tamma veti sen mukanaan alas pidikkeineen päivineen. Muutamaa tuntia myöhemmin nuoret hevoset keksivät, että ne pääsevät sähköjen ollessa katki helposti kahden aidan läpi uusia tuttavuuksia tapaamaan. Seurasi paljon huutoa ja stressiä, mutta yksikään hevonen ei loukkaantunut, vaikka ne saivatkin melko lentävän ja kompuroivan lähdön takaisin laitumelleen piikkilanka-aitojen läpi.

Lisäksi aamulla yksi lampaista hyppäsi ruokintapöydälle, ja minä jouduin yksin sen rahtaamaan alas, sillä muita ei ollut tallissa. Kevyt mamma ei missään nimessä ollut, eikä erityisen yhteistyöhaluinen. Vielä tämän päälle tein extratöitä kahden hevosen juoksuttamisen parissa – flunssassa.

Tänään oli luvassa eilen pirstaloituneiden aitojen korjaamista, mikä ei ollut helppo työ, koska osa aidoista on ainakin 40 vuotta vanhoja eivätkä ne ole erityisen tukevia. Korjasimme kaksi isoa aidantolppaa, jotka hevoset olivat katkaisseet kuin hammastikut paniikinomaisella pakomatkallaan, asensimme uudet sähkölanganpidikkeet, uuden sähkölangan, sidoimme verkkoa tiukemmin kiinni tolppiinsa, ja naulasimme piikkilangan tolppiin uudelleen. Tähän rumbaan meni muutama tunti, minkä jälkeen veimme nuorikoille heinäpaalin ja tarkistimme kaikkien kunnon. Ainoastaan ensimmäisenä aidasta läpi tullut ja viimeisenä lähtenyt kaunis rautiaankirjava tamma oli kärsinyt matkasta, onneksi vain henkisellä tasolla, eikä suostunut tulemaan syömään, ennen kuin puksutimme traktorilla takaisin tallille sementtipöllin laahatessa maata takanamme.

Annos positiivisuuttakin on aina paikallaan. Siispä ilmoitan ilosanomasta, joka on, että pääsin tänään taas maastakäsittelemään. Se on ehdottomasti lempipuuhaani hevosten kanssa, enkä oikein osaa sanoa miksi. Ehkä maastakäsitellessä tulee paremmin esille yhdessä tekeminen, ei niinkään hevosella tekeminen niin kuin usein ratsastaessa (tai ainakin monen opettajan puheista päätellen).

Juoksutin yhden lempitammoistani, Perlan, sekä herkän Spaðadísin ja kokemattoman Eldurin. Perla toimii lähes ajatuksen voimalla ja on aivan mahdottoman lempeä ja kiltti, se pitää rapsutuksista ja pysyy paikallaan missä vain, jos vain pyytää. Spaðadís on paljon syrjäänvetäytyvämpi, hieman arka ja säpsy viisivuotias kaunotar, joka ei aina ole yhtä yhteistyöhaluinen. Kova työmotiivi sen sijaan on Eldurilla, lähes minikokoisella rautiaalla pikkupojalla, jonka kanssa meillä on jokin mystinen kääpiökasvuisten salakerho. Se on saman ikäinen kuin Spaðadís, mutta sen kanssa ei olla työskennelty juoksuttaen kovin paljoa, minkä takia sen kanssa joutuu keskittymään todella paljon omaan kehonkieleen. Eldur nimittäin tottelee myös niitä vahingossa annettuja vihjeitä, minkä vuoksi se toimii välillä kuin unelma ja välillä stoppaa tyystin, mikäli keho on suunnattu kaksi astetta väärässä suunnassa sitä kohti. Opin siltä paljon siinä viidessätoista minuutissa, jonka vietin sen kanssa muhkuraisessa ulkotarhassa.

Mjöll ei illalla halunnut tulla sisälle. Se jäi tarhan nurkkaan nököttämään, eikä sen puuttumista aluksi huomattu, koska se maastoutui lumeen niin hyvin. Sen nimi on siis ainakin sopiva, sillä Mjöll tarkoittaa tuoretta puuterilunta. Tänään neiti puuteripää jätti (jumalten kiitos) estehevosleikin sikseen ja päätti toimia kuin perus issikka – tulikuumasti ja sähäkästi kuin geysir, siis kiitolaukaten suoraan karsinaansa.

 

Kauniista auringonlaskuista sentään on saatu nauttia. Sekä kirkkaasta tähtitaivaasta!

Lempeää islantilaista pakkastuulta

Tänään sain kokea ensimmäistä kertaa islantilaisen myrskyn, mikä oli jollain tapaa melko mielenkiintoinen kokemus!

Valmistauduimme siihen eilen tuomalla sisälle talliin uusia paaleja, koska tuulen takia isoja ovia ei olisi voinut avata tänään. Lisäksi liikutimme kaikki hevoset, myös ne, joilla olisi ollut vapaapäivä, sillä tänään ne olivat ulkona vain muutamia kymmeniä minuutteja karsinoiden siivoamisen ajan. Hevosia napakka, minut pari kertaa nurin heittänyt tuuli ei haitannut, vaan ne leikkivät aikansa, ennen kuin asettuivat hännät tuulta vasten odottamaan sisälle tuloa. Alhaalla laaksossa olevat tammat ja varsat näyttivät leikkivän vielä silloinkin, kun myrskyvaroitus oli suurimmillaan.

Jo kahdentoista aikaan tuuli oli vienyt mennessään suuren osan lumesta.

Lampaat kerääntyivät joukkioksi aitauksen nurkkaan suojaan tuulelta.

Koko päivän tuuli on voimistunut ja voimistunut niinkin paljon, että otimme iltapäivällä kaikki tallin ympäristössä olevat lampaat ja hevoset sisälle. Iltatalliin mennessämme kuuden aikoihin säätiedote lupasi lempeää 30 metriä sekunnissa kulkevaa tuulenvirettä, joka oli napannut mukaansa niin valtavan määrän lunta ja jäätä, että vajaan parinkymmenen metrin päässä olevan tallin valoja oli vaikea nähdä. Sain painautua tuulta vasten melkein koko painollani päästäkseni yhtään mihinkään, ja tuuli piiskasi kasvoja kirvelevillä jääkiteillä, joiden takia oli erityisen vaikeaa nähdä eteenpäin. Iltapäivällä kuljimme vielä lyhyen matkan autolla, koska se oli meille turvallisempaa, mutta illalla vaarana olisi ollut autojen ovien irtoaminen. Sitäkin on kuulemma tapahtunut.

Suomessa tällainen tuulennopeus olisi saanut jo punaisen myrskyvaroituksen. Sain kuitenkin kuulla, että tämä on vain pieni myrsky, ja yleensä sisätiloihin joutuu lukkiutumaan jopa kokonaiseksi päiväksi. Ennätys Byrgisskarðissa on kolme ja puoli päivää. Pitkän myrskyn sattuessa eläimille kasataan niin paljon ruokaa kuin mahdollista ja toivotaan parasta.

Myrskyn pitäisi ylittää Skagafjörður huomisaamuun mennessä, ja se suuntaa kohti Suomea. Saatte sen mukana lumiset terveiset täältä Islannista!

Alla olevasta videosta näkee, mitä tapahtuu, kun yrittää juoda vettä 34m/s kulkevassa tuulessa. Antanee osviittaa tämänpäiväisten askareiden vaikeusasteesta!